Strandkorb on saksalainen erityinen rantatuoli, jossa on korkea, korimainen suoja tuulta ja aurinkoa vastaan. Laulussa se tuo mieleen kesäisen muiston Itämeren rannalta ja rakkaasta ihmisestä tämän sylissä, mikä tekee sanasta sekä kulttuurisesti kiinnostavan että nostalgisen.
Max Giesingerin „Nicht So Schnell“ kertoo ihmisestä, joka on jäänyt odottamaan lähtenyttä rakastettuaan. Hän ei enää tiedä, kuinka kauan on seissyt paikallaan, ja sanoo ajan tuntunsa kadonneen: “Die Tage werden kürzer” [Päivät lyhenevät]. Hän yrittää vakuuttaa muille, että kaikki on siedettävää, mutta sisimmässään hän varautuu odottamaan ikuisesti. Lause “für den Fall der Fälle” [kaiken varalta, jos sattumalta] on saksalainen sanonta, joka tekee odotuksesta melkein käytännön suunnitelman: ehkä toinen vielä muuttaa mielensä.
Kertosäkeessä sydän “liegt auf Eis” [makaa jään päällä], eikä toinen ihminen ole enää lämmittämässä sitä. Sydän lyö edelleen, tanssii, elää ja nauraa, mutta “Nur nicht so schnell” [ei vain niin nopeasti]. Se on hieno ja hieman julma kuvaus siitä, miten elämä jatkuu eron jälkeen hidastettuna. Säkeistöissä muistot vievät kevääseen Itämeren rannalle, rantatuoliin eli saksalaiseen Strandkorbiin, jossa hän piti rakastettuaan sylissään. Muut sanovat suoraan, että hän tuhlaa aikaansa, mutta hän pysyy paikallaan: ehkä juuri silloin, kun hän hetkeksi lähtee, toinen ilmestyy takaisin. Toisto tekee odotuksesta sitkeää, kunnes jää ei enää lämpene lainkaan.