S'efface tarkoittaa kirjaimellisesti ”haalistua” tai ”pyyhkiytyä pois”. Laulussa muistot ja kuolleet rakkaudet haalistuvat vähitellen mielestä, mikä tekee tästä ilmauksesta kauniin ja nostalgisen.
Serge Gainsbourgin “La Chanson De Prévert” on muisto, joka ei suostu vaikenemaan. Kertoja pyytää entistä rakastettuaan muistamaan laulun, joka oli tämän suosikki: “Cette chanson était la tienne” [Tämä laulu oli sinun]. Laulu on Jacques Prévertin sanoittama ja Joseph Kosman säveltämä “Les feuilles mortes”, eli “Kuolleet lehdet”. Juuri syksyn lehdet palauttavat rakastetun kerta toisensa jälkeen mieleen: “Chaque fois, les feuilles mortes / Te rappellent à mon souvenir” [Joka kerta kuolleet lehdet / palauttavat sinut mieleeni]. Kaunis vuodenaikakuva muuttuu tässä melko armottomaksi muistimekanismiksi.
Kertoja yrittää antautua uusille rakkauksille, mutta niiden laulut tuntuvat yksitoikkoisilta, ja hän sanoo vähitellen muuttuvansa välinpitämättömäksi. Silti mennyt rakkaus ei lopu yhdellä päätöksellä: “Jour après jour, les amours mortes / N’en finissent pas de mourir” [Päivä päivältä kuolleet rakkaudet eivät lakkaa kuolemasta]. Lopussa hän kysyy, milloin välinpitämättömyys alkaa ja milloin se päättyy, ja toivoo vuodenaikojen vaihtuvan syksystä talveen. Ehkä jonain päivänä Prévertin laulu pyyhkiytyy muistista ja kuolleet rakkaudet ovat viimein kuolleet loppuun asti. Viimeisen ajatuksen toistaminen tekee toivosta epävarman: jos asia olisi jo selvä, sitä ei tarvitsisi sanoa uudelleen.