Solfège tarkoittaa musiikin luku- ja laulutaitoa, nuottien lukemista ja laulamista. Se on harvinaisempi sana, joka viittaa musiikin teoriaan ja harjoitteluun.
Edith Piaf käyttää tätä sanaa kuvaamaan, kuinka hänen menneisyytensä ja muistonsa ovat järjestäytyneet hänen mielessään kuin nuotit solfeesi-harjoituksessa. Se antaa syvällisen ja taiteellisen kuvan siitä, kuinka musiikki ja elämänkokemukset kietoutuvat toisiinsa.
Tiedätkö sen tunteen, kun jokin sävelmä juuttuu päähän eikä suostu lähtemään millään kulumallakaan? Edith Piafin klassikossa tämä riivaaja ei ole mikä tahansa renkutus, vaan armoton kummitus menneisyydestä. Piaf laulaa laulusta, joka juoksee hänen perässään ja keskeyttää hänet joka kerta: "Il parle toujours avant moi / Et sa voix couvre ma voix" (Se puhuu aina ennen minua / Ja sen ääni peittää minun ääneni). Rytmikäs "Padam, padam, padam" hakkaa takaraivossa kuin mekaaninen sydän ("comme un coeur de bois", kuin puinen sydän), ja laulu osoittelee häntä sormella pakottaen muistamaan vanhat rakkaudet ja kyyneliin päättyneet tarinat.
Piaf ei säästele itseään eikä romantisoi menneisyyttään liikaa, mikä tekee tekstistä hauskan ja pisteliään. Hän kuvailee menneitä suhteitaan rihkamana: mukana on "Des 'je t'aime' de quatorze juillet" (heinäkuun 14. päivän eli Ranskan kansallispäivän ilotulitushuumassa huudettuja rakkaudentunnustuksia) sekä "Des 'toujours' qu'on achète au rabais" (alennusmyynnistä hankittuja "ikuisesti"-lupauksia). Ranskan kielen ilmaisu "en veux-tu en voilà" tarkoittaa kirjaimellisesti "haluatko sitä, kas tässä", eli sitä riittää yllin kyllin tuhlattavaksi asti. Lopulta koko nuoruus tuntuu teatterilta, mutta tuo sitkeä melodia odottaa yhä heti kadunkulmassa valmiina muistuttamaan kaikesta.