Подвенечная tarkoittaa 'hääpukuinen' tai 'morsiuspukuinen'. Se on kaunis ja hieman vanhahtava sana, joka tuo mieleen perinteiset hääseremoniat ja puhtauden.
Laulussa se esiintyy ilmaisussa "Мария Подвенечная птица" (Maria Hääpukuinen lintu), mikä luo mielikuvan viattomasta ja uhrautuvasta hahmosta, joka on valmis antamaan kaikkensa. Se on runollinen ja mieleenpainuva sana, joka herättää uteliaisuutta.
Boris Grebenštšikovin laulussa joukko ihmisiä kulkee kohti outoa määränpäätä: «Праздник урожая во Дворце труда» tarkoittaa ”Sadonkorjuujuhla Työn palatsissa”. Nimi kuulostaa juhlavalta ja kansanomaiselta, mutta säkeistöissä juhlaan johtava maailma on kaikkea muuta kuin järjestyksessä. Laulajat sanovat: «Сколько мы ни пели, всё равно, что молчали» [Kuinka paljon lauloimmekin, se oli aivan kuin olisimme olleet hiljaa]. Siksi heidän ”pyhä vetensä” on muuttunut kuolleeksi. Surun pyörät ovat ajaneet heidän ylitseen, ja silti he jatkavat matkaa kohti lippua, joka ehkä lupaa yhteisen juhlan, ehkä vain uuden oudon näytöksen.
Kuvasto muuttuu yhä kummallisemmaksi: kone on lopullisesti rikki, tietä ei ole koskaan ollutkaan, punaisissa kattiloissa on mustaa nokea ja antiikin raunioissa hajalle revittyjä junia. Jopa kapellimestari on ”täysin kuuro”, joten juhlan musiikki ei voi oikein ohjata ketään. Silti taivaalta irronnut tähti koputtaa oveen, ja yönä ilman tähtiä kertoja odottaa laiturilla. Viimeinen ajatus, «Мы в самом начале» [Olemme vasta alussa], tekee tästä sekavasta matkasta yllättävän avoimen: vaikka kaikki näyttää hajonneelta, lähtökohta on vasta löytymässä.