Impalcature tarkoittaa rakennustelineitä eli väliaikaisia rakenteita, joiden avulla rakennusta korjataan tai rakennetaan. Laulussa ilmaus "Se crollano le impalcature resto solo io" on vertauskuvallinen: jos kaikki tukirakenteet romahtavat, jäljelle jää vain laulajan todellinen minä.
Angelina Mangon ”Aiaiai” on levoton ja itseironinen kurkistus siihen, miltä tuntuu olla muiden huomion keskellä, mutta silti hukassa itseltään. Kertoja kysyy toistuvasti ”Ahi, ahi, ahi, come sto?” [Ai ai ai, miten minä voin?] eikä osaa vastata edes itselleen. Mitä enemmän hän saa hellyyttä, sitä enemmän hän pelkää tekevänsä jotain väärin. Tavallinen jutustelu, eli ”small talk” [kevyt rupattelu], tuntuu hänestä niin vieraalta, ettei hän ”mahdu sen sisään”. Erityisen hieno on kuva esiintyjästä, joka tuntee olevansa ”un fantasma al mio concerto” [aave omalla konsertillani]: lavalla on valo ja rakennelmat, mutta jos ne romahtavat, jäljelle jää vain hän itse.
Kappaleessa läheinen ihminen toimii valona, vaikka kertoja pyytää samalla: ”Ti prego, non mi giudicare” [pyydän, älä tuomitse minua]. Rajat minän ja toisen välillä hämärtyvät: ”Dove finisco io, dove inizi tu” [missä minä lopun, missä sinä alat]. Hän yrittää paeta selityksiä ja vanhaa minäänsä, jopa nousta junaan paljain jaloin ja vaihtaa aksenttia uudessa paikassa. Silti tunteet seuraavat mukana, valtavalla voimakkuudella: ”Le cose a volumi giganti” [koen asiat jättimäisellä äänenvoimakkuudella]. Siksi ”Aiaiai” kuulostaa yhtä aikaa hauraalta, vähän hassulta ja hyvin suoralta. Lopussa kertoja myöntää haluavansa kaatua juuri kauneimmalla hetkellä, aivan kuin täydellinen tilanne olisi hänellekin liian suuri kannettavaksi.